sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Rokkia ja juhlintaa

"Minäkö jo 4-vuotta?"


Kyllä, vanhempi poikamme täyttää huomenna neljä (apua!!!!), mutta vietimme synttäreitä jo viikko sitten.

Ja pitihän sankarin vaatteet saada :). Kaavoina OB 3/2013 Easy Piece ja Brave Firemen. Kitaraneulos, joustofrotee ja raitaresori Majapuulta. Taakse applikoin numeron ja kunpa olisin hoksannut laittaa keltaista trikoota numeron kohdalle. Erottuisi paremmin, mutta menee se näinkin... Seuraavaan neulospaitaan laitan resorin alahelmaan, kun meinaa nopeissa liikkeissä lähteä vähän venymään ja vanumaan.



Tässä vielä pari sovituskuvaa tältä aamulta. Herätys oli taas melkoisen aikaisin, joten aika aikaisin on nämäkin kuvat jo napsittu. 



Ja eihän pikkuveljenkään sovi ilman jäädä. Tuli herkuin setti pitkään aikaan. Ai että :). Kaavat samat kuin isommalla, siilitrikoon sain Päiviltä (Majapuun) ja ruutujoustiksen (Metsolan) Julialta tuliaisina. Oranssi tai keltainen ruskean seurana = pettämätön yhdistelmä. 




Söpöyttä, eikö?








4 kommenttia:

  1. Helouhelou! Eksyin jo toistamiseen blogiisi ja ihmetyksekseni en ollutkaan klikkautunut vielä lukijaksi, mutta nyt sen tein :) Itselläni on myös kaksi poikaa ja vielä suunnilleen samanikäiset, joten täällä on paljon veikeitä ideoita ja ihania kuosia, mistä voi itsekin inspiroitua :) Ja hauska sattuma, kun oon miettinyt juuri samaista nelos-paitaa omalle pojalle, jota juhlitaan elokuussa! Innolla jään seuraamaan, mitä blogiisi jatkossa päivittyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun liityit lukijaksi <3! On muuten aivan totta, että saa aika paljon inspiraatiota, kun toiselta löytyy suunnilleen saman ikäiset ja "sukupuoliset" lapset. Itse olen seurannut ahkerasti mm. made for apes -blogia.

      Poista
  2. Siis ihan mielettömän ihanat setit ja tosi kivoista kankaista <3

    VastaaPoista