keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Ommellinen -nettisivut ovat nyt auki



HipHei ja Hurraa! Ommellinen.fi -sivut ovat auki. 

Tällä hetkellä kaupasta ei voi vielä ostaa, mutta lisäämme saldot huomisten avajaishulinoiden jälkeen. Sivuihin ja tuotteisiin tutustuminen on kuitenkin jo nyt mahdollista. 

Sanoisinko, että olen miehestäni tällä hetkellä sanoinkuvaamattoman ylpeä. Ehkä vähän itsestänikin. 

Tervetuloa tutustumaan http://ommellinen.fi

Myös blogi siirtyy ommellinen.fi sivuille, mutta jatkan omalle perheelle tekemieni vaatteiden pohdintaa myös täällä :)

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Hullaantunut




Minä olen, edelleen. Hullaantunut. 

Huomenna tulee tasan kaksi vuotta siitä, kun anopin kanssa pakkasimme kimpsut ja kampsut ja kävimme tukevien olutkärryjen kanssa hakemassa minulle saumurin ja peittarin tuolta veden toiselta puolen. Kerran välineurheilija, aina välineurheilija.

Sitä ennen olin lainannnut hetken kaverin saumuria, tutustunut Pienen Hattutehtaan Lauraan,  rakkaaseen tutoriin sekä vieraillut pari kertaa Kestovaippakaupassa. 

Hullaannuin kankaisiin ja ajattelin, että kyllä minäkin osaan, vaikka olin sitä hetkeä ennen ollut käsityöopettajan kauhu siellä takarivissä. 

Ja jos en osaisi, myisin laitteet ja saisin edes osan omistani takaisin. 

Kuinkas kävikään? 

Aika ihanasti, etten sanoisi <3. Ikinä en olisi voinut kuvitella, että ne koneet tuovat minulle niin paljon. Taisin pitää saman kiitollisuuslätinän tasan vuosi sitten, mutta edelleen olen ihmeissäni. 

Ihmiset.
Kankaat.
Vaatteet. 
Hullaantunut ja paljosta kiitollinen.