tiistai 27. elokuuta 2013

Naimiaisiin - tätä on odotettu :)


"Perheen parhaat osat" musta-kelta-valkoisissa juhlavaatteissaan ihanien ystävien häihin. Mies pukeutui vaatimattomammin shakettiin. 



Kaksi laadukasta ystävän ottamaa kuvaa ja nämä loput, ette varmaan arvaa, kenen... 

Mutta selitykset sikseen, veinpäs häihin kuitenkin aika tyylikkäät pojat. (Näin minulle sanoi hääpaikalla viereisessä pöydässä istunut nainen, kun hieman pahoittelin varsinkin pienemmän pojan vauhtia. "Ai mitä, se tyylikäs pikkupoikako?")




Siis ihan oikeasti, olen pahoillani, en onnistunut saamaan yhtä ainutta tarkkaa kuvaa...

Kesämies Kekkonen -trikoo Käpyseltä, keltainen farkku Royal-tuotteelta... Isompi pojista valitsi paidan kankaan ja siitä se ajatus sitten lähti. Paidat tehty Fall Basic kaavalla (OB 4/2013), farkut samat kuin täällä, liivit leikattu teepparin turvin.  Ja äiti olisi (ehkä) voinut asetella vaatteet hieman paremmin. Housut ovat oikeasti todella sopivan kokoiset, ei kilometrin liian pitkät, kuten kuvassa näyttää.

Mun mekko on tehty Marimekon palalaarista löytyneestä Kivi (?) -puuvillasta, seurana keltaiset kantit ja mustat pitsilahkeiset leggarit. Kaavana Marimekon minuuttimekko.



Setti on hauska, mukava ja monikäyttöinen. Menee ilman liiviä mainiosti myös päiväkodissa. Minäkin haluan keltaiset farkut. Tekolistan jatkoksi siis. Mutta päälitikkauksia niihin ei tule, ainakaan paljon...

maanantai 26. elokuuta 2013

Uijuijui, kyllä nyt mahtuu aarteita....

...Näihin taskuihin nimittäin :)! Pojilla pitää olla taskut. (Ja on äidin tehtävä huolehtia, että kaikki aarteet eivät pääty pesukoneeseen.) Mutta kun tämä äiti on laiska tekemään taskuja. 

Niinpä oikaisin. Monissa blogeissa on vilahdellut kuvia isoista taskuista ja varsinkin Verson Puodin sivutaskut ovat vetäneet minua puoleensa. Päätin siis tehdä tavalliset Saimit (OB 1/2009) ja lisätä niihin isot kaaritaskut, jotka yltävät edestä taakse. Kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla :)



Sen suhteen olen jo luovuttanut, että nämä kaksi veijaria pysyisivät hetken paikoillaan, saati olisivat kuvissa vaatteille eduksi. Antaa lasten liikkua, kai näistä kuvista jonkun käsityksen saa!? (Ihan vähän kyllä "välillä" riipii, kun uutukaiset vaatteet ovat sekunnissa mullassa ja hiekassa, myönnän....)


Housujen taskut on kantattu ympäriinsä ja ommeltu ompelukoneella lahkeeseen kiinni. Lisäksi lahkeissa ja vyötäröllä resorit, isommalla myös kuminauhat. Housujen pehmeä farkku Eurokankaasta. 




Paidat Majapuun ihanista neuloksista, pienemmällä mukana raitaresoria ja isommalla tismalleen farkkuneuloksen väristä resoria. Kaavan pohjana jälleen Fall Basic (OB 4/2013).



Vasemmalla pienemmän housut edestä ja oikealla isomman takaa. 


Ja sit läks :)! 



Se täytyy tähän loppuun vielä todeta, että viime viikko oli meillä aikas hankala ja tapahtumarikas. Viikonloppuna sain ommellen omaa aikaa ja sunnuntaina farkkuja sovitettaessa kaikki viikon haasteet unohtuivat. Ompeluterapiaa parhaimmillaan. Edelleen hymyilyttää, miten hyvältä voi joku oma aikaansaannos tuntua. Suosittelen kokeilemaan toverit :)!

Ihanaa, parempaa, viikkoa kaikille <3!

perjantai 23. elokuuta 2013

Mies, liike ja i-ha-na lippis


Olen jo pitkään ihaillut monien tekemiä lippalakkeja. Vaahtokarkkimonsteri -blogin linkin kautta tilasin vihdoin myös itselleni kaavat tähän DownTown Hat -ihanuuteen. Tein muutamia koeversioita, kunnes löysin Eurokankaasta maailman pehmeintä farkkua. Tätä sen lippiksen olla pitää. On muuten ensimmäinen lippis ikinä, mikä pysyy tällä vikkeläkintulla päässä. 


Kesälomareissulla tapasin Made For Apes -blogin HeiDua. Hänen pojallaan oli päällä aivan huikeat Crawl and Roll -haaremihousut (OB 4/2012) ja pitihän minunkin niitä kokeilla. Tämäkin farkku EK:sta.




Kyllä näillä kelpaa pienen reteillä :). Elkeet on kuin isolla miehellä.

(Huppari on blogattu jo aiemmin, täällä.)

tiistai 13. elokuuta 2013

Kotka ja sen kuningatar



Tai jos ihan rehellisiä ollaan, niin minusta ei saa kuningatarta edes voissa paistamalla.... Mutta nämä Pehemiän ja Majapuun herkkuakin herkummat uutuuskankaat tuovat minulle sen tunteen. Olen kuin pitseissä pyöritelty prinsessa oman suojelijani vieressä <3!

Sain kunnian tehdä Pehemiän neuloksista hieman etukäteen <3! Voitte vain kuvitella iloni määrää, kun näitä vaatteita ullakolla kasasin. Kaikki neulokset, trikoot ja raitaresorit Pehemiältä. Ja kaikki kaavat muokattu jälleen kerran Joka tyypin kaavakirjasta.




Lämpimien huppareiden alta löytyy mieheltä tähtitrikoosta tehty teeppari ja minulta ensimmäinen ikinä neuloksesta tehty toppi. Näitä lisää, tuntuu niin pehmeältä ihoa vasten.



Huppujen vuoret ovat housuissa olevaa raidallista neulosta, mutta eivät valitettavasti näy kuvissa. Kaikki kanttaukset, helmat ja lahkeet tein raitaresorilla. Täytyy muuten kaikille raitoja "pelkääville" todeta, että eipä ole koskaan ennen ollut raitojen kohdistaminen näin helppoa. Tämä leveä raitaneulos osui kuin itsestään. Tykkään.



Olin saanut loppuviikosta yllätyksekseni paketin, mistä paljastui Marja-mummin tekemiä ihania pitsikukkasia. Niin kauniita ja tämä osui näihin vaatteisin aivan täydellisesti. Iso kiitos kukkasista <3, kaikki pääsevät heti käyttöön!!


Ja pakko laittaa tähän loppuun vielä kuva, mikä kertoo vakavasta riippuvuudestani. Pitsiä on sitten joka kohdassa. Vielä viime postauksessa vannoin, että sitä ei voi olla koskaan liikaa, mutta.... Tämän pitsiholistin onneksi puuvillaisia pitsejä saa nyt myös Pehemiältä, täältä. Ihan "vähän" muuten kopioin ystäväni Miiinullekko-blogin Julian ideaa pitsistä keskellä etu-/takakappaletta.... 


Vaan olipas meillä kuvatessa hauskaa <3. Mies totesi, että kaikkeen sitä ompeluun hurahtaneen vaimon kanssa joutuu. Mutta saipas hän 6-vuotis hääpäivälahjaksi upeat vaatteet, hykertelin minä mielessäni :).


perjantai 9. elokuuta 2013

Piristystä väsyneeseen aamuun :)


Kamala väsy, aikainen aamu. Kuvittelin, että paidan raikkaus peittää alleen väsymykseni. No ihan niin se ei mennyt, mutta eikö ole ihana kangas? 

Joka tyypin kaavakirjan perusraglan ja Verson Puodin Paratiisin puutarha -joustofrotee. Uijui. Oranssi resori Kestovaippakaupasta. 


Helma on rypytetty kuminauhakujalla ja takakappale on jälleen hieman pidempi. Kerrankin onnistui kiva pyöreä muoto.


Ja taskut - pitsiä reunassa, kuten tavallista. Koska peittarissa oli oranssit langat, ompelin pitsin leveällä siksakilla reunasta taskuun kiinni.



Ja lempparini, Majapuun pitsivetoketju.



keskiviikko 7. elokuuta 2013

Symppikset Siiri & Myyry

Jos kaksi pientä ihmistä voivat olla toisilleen maailman tärkeimmät, ovat he tässä. 


Kun pienempi tulee yöllä viereen, kertoo hän meille, että isoveli puuttuu. Kun taas pienempi on vaikka päiväunilla, kysyy isompi hetken kuluttua, saako hänet jo herättää. 


Otetaan meillä vastaan iskuja, potkuja ja hampaanjälkiä, mutta pääasiassa pelkkää välittämistä, kaveruutta ja yhteisiä juttuja. Räppäystä, tanssia ja skeittausta, niistä on meidän illat tehty <3.


Pertsa Perusvaatetta jälleen, mutta varsin mieluista sellaista. Setit on samat kuin täällä ja täällä. Ihana Pehemiän kangaspuotikin on sama kuin täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ;)...

Vähän harmittaa huolimaton kohdistukseni isomman paidassa ja vaikka muuten raidat ovatkin rivissä, on pienemmän pyllyssä mutkia.... Ai jai jai, miten ne huomaakin aina vasta blogatessa....

(Jätin muuten tuolta söpöilystä väliin sanan PALJON. Se kuuluisi siihen iskuja -sanan eteen....)





"Äiti, nää on ihanat. Kiitos, kiitos, kiitos!"

No niinhän ne onkin. Mukavat, käytännölliset ja tarpeelliset. Samanmoinen setti kuin täällä. Paita tällä kertaa vain punaisesta Nestori&Norppa -trikoosta ja housut mustavalkoisesta joustofroteesta raitaresoreilla varustettuna. Ja kangasputiikki on tietysti myös sama, ihana Pehemiän puoti <3!




 Ihana arki on alkanut ja lisää syksyvaatteita tulossa, myös minulle ja miehelle <3

lauantai 3. elokuuta 2013

Yksinkertainen on kaunista :)

Kuljen tunikoissa kesät, syksyt, talvet ja keväät. Niitä siis tarvitaan lähes loputtomiin. Mussukoiden kauniista Päivänpaiste joustofroteesta en voinut tehdä mitään muuta kuin yksinkertaisen tunikan. Kaava (kuten aina) Joka tyypin kaavakirjan perusraglan. 




Tällä kertaa en edes kantannut resorilla, käänsin vain pääntien & hihansuut peittarilla. Helmassa hieman pussittava kuminauha. Jotain pientä on kuitenkin aina hyvä olla ja nyt se jokin on Kestovaippakaupasta hankittu oliivin värinen joustopitsi kaikissa raglansaumoissa.



Ihana, lämmin ja mukava, näitä lisää! Ihanaa elokuuta teille ihmiset <3