perjantai 29. elokuuta 2014

Sen on oltava tyttö - vai onko?

Ihan ensimmäiseksi tähän totean, että jos haluat nähdä hieman parempia kuvia, käy kurkkaamassa bloggaus täältä, ommellinen.fi sivujen blogista siis.... Blogger muokkaa kuvia jotenkin hassusti. Muutenkin kuvat hymyilyttävät minua, koska ovat pitkästä aikaa minun itseni ottamia ja minulle ei todellakaan ole suotu sitä hyvän kuvaajan silmää/kärsivällisyyttä sitten lainkaan... 

Mutta asiaan. Vaatteistahan tässä on kyse. 

Jostain kumman syystä huomaan tekeväni vaatteen jos toisenkin hyvin tytöille sunnatuista kuoseista / värimaailmasta. Mitään varmuutta mahamyllertäjän sukupuolesta meillä ei ole, mutta ehkä tämä pinkkihulluus olisi jokin enne. Ja jos sieltä tulee uusi hyökkääjä meidän poikaketjuun, saan pitkäksi aikaa ihania lahjoja ystävien vauvoille :).

Tässä melkoinen pläjäys kuvia tekemistäni vaatteista. 






Olen tehnyt paljon kietaisubodyja Miiinullekko-blogin Julian kääntöhiha-ohjetta mukaillen. Kietaisubodyyn ompelen lisäksi kaksinkertaiset trikookaistaleet molempiin sivuihin, jolloin neppareiden laitto helpottuu. 


Nyt on pakko myöntää minuun iskenyt "pienoinen" hulluus kuviollisten neppareiden kanssa. Näin niistä testauspostauksen eräässä ihanassa blogissa ja pakkohan niitä oli saada. Harmikseni kuitenkin huomasin kanttauksen olevan näille neppareille liian paksu ja sainkin kaksi nepparia irti jo silitysvaiheessa. Vertaukseksi tähän todettakoon, että en ole ikinä saanut tavallista Prymin-nepparia vielä irtoamaan, vaikka olen käyttänyt niitä useita ja taas useita satoja kappaleita. Noh, mutta helppohan minun on nepparit vaihtaa, jos lisää irtoavat. 






Sitten sarja niitä ihania potkareita, näiden tekemiseen jäin ihan koukkuun. Ja kuvioneppareita vilisee täälläkin :)









Ompeluryhmässä näin pitkän ketjun erilaisesta mahdollisuudesta toteuttaa kietaisubody. Olihan mallia kokeiltava. Huomattavasti tavallista kietaisubodyä vikkelämpi tehdä ja voisin kuvitella tämän olevan jopa yksinkertaisempi käyttää, se jää nähtäväksi. 



Paljon mekkobodyja, lakkeja, potkareita, haalaripotkareita ja muuta. Näillä se pieni pääsee jo hyvin alkuun. 

Niin, siis jos on tyttö <3

16 kommenttia:

  1. Siis olet sinä Liisa s-u-p-e-r-n-o-p-e-a!! Suloisia vaatteita ihan kaikki. Samahan se on kumpi sieltä masusta tulee, mutta ihan pienesti hiljaa mielessäni toivon tyttöä, että pääset vaihtelun vuoksi ompelemaan pinkkiä, rimpsua ja röyhelöä :D

    Minua kanssa houkuttelee nuo kuvionepparit, mutta en ole arvannut tilata juuri tuon takia, jos ne eivät kestäkään kiinni. Kivan näköisiä ne on kyllä :)

    Picasasta kun käyt veivaamassa asetuksista kuvien automaattiset parantelut ja koon muuttamiset pois, niin Blogger ei puutu kuvien laatuun enää. Edellyttää kylläkin Google+:aan kirjautumista.

    VastaaPoista
  2. Ihania pikkuruisi tyttövaatteita. Tuleeko näistä jotain kauppaan? Täällä kaivataan vielä 50 cm bodeja/mekkobodeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä mun fiilis kehoittaa priorisoimaan aikuisten vaatteita, olen pahoillani... Lapsille ja vauvoille teen heti kuin suinkin, mutta aikataulua en uskalla luvata. Mekkobody ois kyllä tosi kiva kaavoittaa ihan "pysyväksi" kaavaksi, eikä aina vaan leikkoa summissa. :)

      Poista
  3. Voi apua, ethän sä ehdi muuta kuin vaihdella vaatteita söpöliinille kun ne on noin ihania!!

    Reija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 jos sitä rataa vaihtuu kuin aiemmilla, on vaatteita yhä liian vähän... mutta onneksi noita pieniä on ihana tehdä

      Poista
  4. Miten sä oikeesti kerkeet ommella näin paljon? Niin ihania vaatteita <3 Nuo potkarit on jotenki varsinkin niin suloisia, että nyt surkuttelen miks mä en ommellu yhtiäkään tuollasia... Alimmassa bodyssä on kiva malli ja vois tosiaan ajatella, että sitä on helppo käyttääki.

    VastaaPoista
  5. Siis aivan mielettömän ihania! Melkeinhän tässä tulee vauvakuume jo ihan sen takia että saisi tehdä noin pieniä ja ihania vaatteita :D

    VastaaPoista
  6. Mä en kestä! Ehkä ihanin vauvan garderoobi jonka oon ikinä nähnyt! Mulla ei oo enää vauvaa, mutta sain silti inspiraatiota ommella noista mullakin kaapista löytyvistä kankaista jotain leikki-ikäisilleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 <3 kiitos, ei kai sentään--- tämä on kaikkien ihanien kuosien sekamelska ilman sen suurempaa yhtenäistä ajatusta :)

      Poista
  7. Ihania ! Onko noihin potkareihin jossain kaava? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolipotkareihin ei, koska olen muistaakseni saanut sen tutoriltani. Haalarimalliin kyllä, mutta joudun tarkistamaan lehden. Se on OB:n crawler.... :)

      Poista
  8. Voi ihania! Mä en tajua, miten sä saat kaiken tämän aikaiseksi? Mä olen saanut yhden haalarin räävittyä kasaan... Ehkä sitten kun äippäloma alkaa. Saa nähdä millaisen buustin sinä saat siinä vaiheessa aikaan! Vai onko se alkanut jo? Ihanaa odotusta!

    VastaaPoista
  9. Hurmaavia pikkuvaatteita!

    Oletko ottanut bodyihisi jostakin alunperin kaavan malliksi? Mietiskelen parhaillaan, uskaltaisinko ommella itse talvivauvalle jonkun bodyn, mutta ei hajuakaan, mikä kaava mahtaisi olla a) melko helppo toteuttaa ja b) käytössä kätevä. Ottobreja olen tutkaillut, ehkä niistä osaisi aloittaa...?

    VastaaPoista
  10. Voiiii mitä ihanuuksia!!! Mun on pakko sanoo että itse aavistin jotenkin että tyttö tulossa ja siitä mulla jopa ihan "mustaa valkoisella" tässä blogikirjoituksessa : http://piitzi.blogspot.fi/search?updated-min=2013-01-01T00:00:00%2B02:00&updated-max=2014-01-01T00:00:00%2B02:00&max-results=38

    VastaaPoista
  11. Niin ja olihan nuissa iiiihanissa vaatteissa paljonkin mitä voi pitää myös pojalla =)

    VastaaPoista