Enhän minä muista. En sitten millään, onhan siitä jo kolme vuotta, kun edellisen kerran olen asiaa pohtinut. Nyt masussa asusteleva tulokas on myös ensimmäinen, kenelle pääsen ihan pieniä vaatteita ompelemaan. Pieniä, suloisia vaatteita on suuri ilo tehdä.
Tämä Verson Puodin sydämellinen-joustocollegesta tehty haalari on kokoa 50-56. Ehkäpä kotiudumme tällä, koska meidän lapsemme eivät tähän kokoon juuri muulloin enää mahdu.
Eräässä ompeluryhmässä näin mielestäni huikean kaukalovaatteen automatkoja varten. Olihan kaavaa kokeiltava, kun ystävältä sattui sopivasti löytymään kyseinen Suuri Käsityö 2/2009 lehti. Pintamatskuna Hippu-puuvilla ja vuorena Sydänneulos.
Jokainen nämä kuvat aiemmin nähnyt on kysynyt, mikä ihme tuo on. Tässä pari havainnollistamisyritystä haalarin kera. Mitäs luulette, toimiiko käytännössä?
Monen ystävän kanssa olemme puhuneet niinkin arkisesta asiasta, kuin lakanat. Ja siitä, kuinka ihania ne ovat trikoisina. En ole itse päässyt testaamaan, mutta tulokkaalle kaikki on tehtävä niin pehmeäksi kuin mahdollista... Kyllä se elämä meidän perheessä vielä kovat puolensakin näyttää ;). Näitä teen kyllä lisää, tämä ensimmäinen kokeilu on Kisuliini- ja valkoisen trikoon yhdistelmä.
Olen tehnyt myös kasan bodeja ja potkareita. Oikein jo odotan, että pääsen ne teille näyttämään, mutta tällä kertaa oli lopetettava tämä kuvatulva tähän.
(Postaus löytyy myös osoitteesta ommellinen.fi/blogi)
Iiihania! Mun sydän sulaa <3
VastaaPoistaSuperihania! Mä jännityksellä odotan, että pääsetkö ompelemaan Pienelle mekkosia. <3 Sun mekot kun on niin ihunoita. :)
VastaaPoistaVoi ei miten suloisia! <3 Mun on ehkä ihan pakko tehdä tuollainen kaukalovaate. Ehtisinköhän vielä, laskettu aika kun on 3 päivän päästä. :)
VastaaPoistaVoi suloisuus, miten ihania! <3
VastaaPoistaKauniita ja suloisia! Juuri mitä vauvat tarvitseekin :)
VastaaPoistaIhana haalari ja kiva myös tuo kaukalopussi!
VastaaPoistaItselläni nukkuu sylissä 2kk vanha neiti. Aika vähän ompelin raskausaikana, kun en mäkään oikein muistanut, että mitäs kaikkea se vauva tarvitseekaan, kun edellinen vauva on jo melkein viisi. Parin kuukauden kokemuksella olen itse huomannut parhaiksi bodyt ja puolipotkarit. Esikoisella käytin aina housuja ja sukkia, mutta noi puolipotkarit on kyllä paljon paremmat ihan pienellä. Yökkäriksi kaipaisin sellaista, missä on yläosa hihallinen ja alaosa pelkkä pussi, jonka saa helposti aukaistua ja suljettua. Kun kolmannen kerran samalla yösyötöllä käy vaihtamassa vaipan, niin ei jaksaisi pujotella pieniä jalkoja puntteihin ja napitella kymmenen nepparia.
Imetysvaatteita kannatta myöskin tehdä varastoon useampia. Itsellekin mahdollisimman helppo yökkäri, jossa on helppo luukkusysteemi ja jonkin sortin hihat, ettei tule unisena kylmä.
Ensimmäisinä viikkoina ei kyllä ompelukoneelle ehtinyt, mutta nyt jo pystyy taas vauva kantoliinassa suristelemaan :)
Eikä, aivan ihania juttuja! :)
VastaaPoista