torstai 11. heinäkuuta 2013

(Melkein) Pelkkää Pehemiää :)

Ihanien trikoiden vallankumous. Ja kuten otsikko kertoo, kaikki ihanuuskankaat Pehemiältä. Tuo melkein tulee tuosta papukaija-trikoosta, minkä olen saanut ystävältä, enkä tiedä ostopaikkaa. 

Olen pahoillani valokuvista. 4-veen kanssa näpsimme täydessä auringonpaisteessa, oli vähän vauhtia ja lähes vaarallisia tilanteita. Sovituskuvia ei tällä kertaa ole, koska samainen 4-vee halusi tosiaan kuvata, ei kokeilla...

Pärinä ja Kalastaja -paitojen kaava uuden 4/2013 OB:n Fall Basic, housut tuttuakin tutummat Saimit (OB 1/2009).



Siiri & Myyry teepparit Brave Firemen (OB 3/2013) ja tunika Lucky Cat (OB 1/2013). Tästä kankaasta on kerrottava, että aluksi en ollut siitä lainkaan varma. Mitä enemmän siitä ompelen, sitä syvemmälle mieleni sopukoihin nuo pienet suloisuudet pääsevät. Tästä tahdon jotain itsellenikin. Paitojen niskassa Royal-tuotteen uusi musta "rakkaudella tehty"-merkki.





Pinkistä kalastajasta tein tunikan uuden OB:n (4/2013) kaavalla Princess Castle. Laitoin välikaitaleen resorista, mitä en tee toiste. Leikkaus on aika alhaalla ja koska resoria joutuu hieman venyttämään, osuu leikkaus aivan väärään paikkaan... Leggarit saman lehden Segment, lahkeissa pikkuruiset sydämet Tiimarista. 




Tätä yksinkertaista Dreamland-tunikaa (OB 4/2011) olen halunnut kokeilla jo pitkään, koska raglansaumassa on mielestäni hyvä muoto. Helmassa pitsi ja leggareissa kukkasia. 



Siiri ja Myyry sopii myös aikuiselle, siksipä surautin myös yhden tuubihuivin syksyä ajatellen! 


sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Suloinen siili <3


Mä sain vielä itselleni kesätunikan. Pakko oli, kun lahjaksi mennyt Puutarhapiilo-tunika onnistui niin hyvin. Kaavana siis Joka Tyypin Kaavakirjan perusraglan, mistä ei varmaan kukaan yllättynyt. (Se on siis mun paidoissa aina...)

Ihana, ihana siili-trikoo Majapuulta.


Miks ihmeessä aina pitää tuijottaa omia varpaita....


On se taskukin siellä käden takana... Pitsi Karnaluksista. 


Mä ja mun MURU

Tarvitseeko sanoa muuta <3!?


Näiden huppareiden (OB 3/2013) sarja saa jatkoa. Tämä kuolettavan suloinen Murun kuperkeikkaa heittävä panda on odotellut  jo tovin ompelupöydälle pääsyä. Vink-neuloksesta (marimekon minuuttimekon kaavalla) tekemäni tunika  on valmistunut jo keväällä. (Neulokset siis Murun, hupun pallotrikoo Kestovaippakaupasta, raitaresori Pehemiältä ja ihanat punaiset nepparit Hanhelilta)




Poika on huomattavasti äitiä kokeneempi poseeraaja. 





Katsokaa nyt tuota pandaa, se on ihan <3!!!


perjantai 28. kesäkuuta 2013

Skeittausta ja uusia huppareita

Me ja meidän uudet ihanat hupparit 19 kuvan pläjäyksessä. 



"Esittelen" nyt eka ne hupparit, niin sitten päästään siihen skeittaustouhuun...

Eilisen Italia-Espanja jalkapallopelin aikana valmistuivat nämä hupparit huutavaa hupparipulaa pelastamaan. Moni pohtii, mistä löydän kaiken ajan ompeluun. En ole himosiivoaja, en juurikaan laita meillä ruokaa... Ja nyt jalkapalloturnauksen aikaan ompelen iloisesti iltaisin :). Sieltä sitä löytää, missä sitä on. Ja oma kynnys kivuta ullakolla on aika matala, myönnän....

Hupparit Majapuun i-ha-nis-ta neuloksista Pehemiän ihan yhtä ihanilla resoreilla :). Ja kaavat OB 1/2013 Batman. (vai oliko se 3/2013...) Venytin resoria reippaasti helmassa ja hupussa, jotta eivät lörpähdä.

Tää lohis on mun suosikki, mutta kitarat vei poikien sydämet :)






Koot vasemmalta 110, 110 ja 98 :)


Ja sit sitä skeittausta :). Jalassa pojilla farkut, jotka olen blogannut aiemmin täällä






Pienempikin yritti kovasti <3. Pakko kertoa, että tämän kuvan ja kaatumisen jälkeen pieni mies heitti lautansa pois ja potkaisi sitä perään. Eli sen verran luonnetta tällä alle 2-vuotiaalla. 



Ja koska tykkään yhteiskuvista, on tässä paras tältä reissulta saatu. 


Tädin isompi murmeli oli mukana, hänen huppariinsa valittiin aamulla yhdessä kankaat.


(Ja kuten huomaatte, sain koneeni pikana huollosta ja olenkin ehtinyt ommella. Haastettani en ole unohtanut, mutta se vaan jatkuvasti elää. Annan sen hetken elää, jotta saan sen onnistumaan. Toivottavasti maltatte odottaa sitä (todennäköistä räpellystä)!)

torstai 27. kesäkuuta 2013

Lahjattomat kankailla koreilee....

...vai miten se menikään. Ja mähän koreilen.


Onneksi, oi onneksi, säästin nämä paidat ommeltaviksi koneen huollon jälkeen. Tämä paloauto ei ensin oikein avautunut, mutta kun näin kankaan livenä, ihastuin siihen valtavasti. Ja kun näin kankaan vaatteena ja varsinkin pienemmän poikani päällä, olin viimeistään aivan myyty. (Laitoin heti, oikeastaan jo toisen kerran tämän kankaan kohdalla, Pehemiän Leilalle heti postia, että mahtaisiko sitä löytyä edes tilkkusta lisää. Ekalla kerralla löytyi, mutta toisella ei. Niin, olisihan minun pitänyt se tajuta, koska sillä ekalla kerralla sain mitä jäljellä oli....)

Mutta niin ihanat nämä kankaat on, että sekaisin menee. Saapuivat meille siis  Pehemiän puodista. Turkoosi raitajoustofrotee on noussut suosikiksi, meni jopa ohi sinisen kestosuosikin.... Kankaat on ihania, mutta minä tylsä. Samanmoiset setit löytyy täältä ja täältä. Ja huokaan näille kuville. Kuvaamme aina niin aamutuimaan, että on mahdotonta (minulle) saada kuviin luonnollista valoa/väriä/mitä se nyt on.




Näiden ihanien raitashortsien kaveriksi tein pari muutakin teepparia Päiviltä saamistani kankaista. Olettaisin kaikkien kaupalliseksi lähtökohdaksi Metsolaa. Hurjat merirosvot isommalle ja eläimellistä menoa pienemmälle. Tuo orava on <3!






Pienen pieniä haalareita ja paljon puhetta

Lisää vauvoja ystäville :), JEE!



Tämä kirjoitus sisältää tarinan.  Tarinan, missä on pari kirosanaa matkan varrella, mutta kuitenkin varsin onnelllinen loppu. Oletko valmis? Tätä voi kutsua myös vuodatukseksi.

Mulla on ollut ompelun kanssa hyvä flow. Viimeaikoina siihen on kuitenkin tullut vähän ryppyjä, koska koneet ovat takunneet. Olen putsannut, vaihtanut sadat neulat, säätänyt, tehnyt koneiden edessä kuperkeikkoja. Kerran jopa melkein niille jutellut. Toissailtana ystäväni vauvalle "tervetuloa maailmaan" -pukua tehdessäni päätin lopettaa tämän itseni kiusaamisen ja soittaa heti aamusta Martille. 

Soitin, vein koneet ja sain ne mitä pikimmin jo poiskin. Jotain se Martti niille teki, vaikka muka vain putsasi, öljysi ja teroitti. Tähän saakka olen pitänyt "saumurin tikin ei pitäisi näkyä oikealle puolelle" -lausetta urbaanina legendana, mutta se kumoutui tänään. Tikki joustaa, on tasaista ja kone pitää suloista hurinaa. Myös ratkoja pysyi rasiassaan ja itsellä hyvä mieli, se kuuluisa täydellinen flow palasi. Tämä oli siis se onnellinen loppu, jos joku ei tajunnut ;). 

Ja tarinan opetus: Me saamme tästä ompelusta terapiaa ja omaa aikaa. Kannattaa antaa sitä myös koneille. Ja kyllähän sitä itsekin paljoon hellällä huolenpidolla pystyy, mutta huolto silloin tällöin ei ole pahitteeksi. Ne ihmiset sen homman todella osaa. (Osaanhan minäkin kasvattaa lapsia, koska olen erityisluokanopettaja. Vai osaanko? En ainakaan omiani....)

No niin, nyt loppui vuodatus. Tiedättepähän tämänkin :)

Ystävälleni syntyi esikoinen ja pitihän prinssin puku saada. Kaava tuttu Kirahvi (OB 1/2013), koko 56. Pallojoustofrotee Metsolasta ja kalastaja-trikoo sekä raitaresori Pehemiältä.  Pieni peitto ja tuttinauha samaan sävyyn. Tämä puku sisältää tekovaiheessa ne kirosanat ja pakettia ojentaessani lupasinkin korjata kaikki rikkoutuvat joustamattomat saumat. Tykkäsivät silti <3!

 


Ja sama tarina tämän setin kanssa: Ystävälleni syntyi esikoinen ja pitihän prinssin puku saada. Kaavat samat kuin edellisessä, koko tosin jo suurempi 68. Onni ja Ilona -joustofrotee Royal-tuotteelta, neulokset ja resorit Pehemiältä/Majapuulta. Tuttinauha tällä kertaa hieman rajumpi hellästi hymyilevän froteen rinnalle. (Peitto ommeltu ennen huoltoa, siksi mutkittelee paaaaljoooon.)



Niin ja joku saattoi jäädä pohtimaan kuka ihme se Martti on. Hän on Keski-Suomen alueen luottomies myynnin ja huollon saralla :). Nettisivut löytyy täältä ja facebookista täältä. Käykäähän tykkäämässä :).

Ja ei tämä, ei ole maksettu mainos. Martti ei tiedä tästä, enkä aio kertoakaan. Hyvää fiilistäni ei lainkaan vähennä se, että koneeni kannettiin jälleen autoon. Pakko myöntää, että taisin näyttää apua tarvitsevalta, koska neljä 2-5 vuotiasta lasta huusi kilpaa autoon jätettyyn itkuhälyttimeen. He saivat myös auton hälyttimen soimaan kolme kertaa liikkeessä oloni aikana. Niin, mulla aina tapahtuu, mutta pitihän koneet hakea. Jotain priorisointia ;)!

Vitsit, että on hyvä mieli. Ei tekis ollenkaan mieli mennä nukkumaan, mutta kai sitä tällä kellonlyömällä jo pitäis.... Julkaisen vasta aamulla, niin ette saa tietää, moneltako tätä vuodatusta kirjoitin :)

Hyvää mieltä kaikille, ootte <3!


keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Oranssia ihanuutta




Oranssi on pop, pilkut on pop. Niistä ajatuksista valmistui tämä kesäinen setti. Oranssit pilkut ja tähdet Kestovaippakaupasta. Toppi leikattu vanhan topin mukaan ja hameen leikkasin vain kaksinkertaiselta kankaalta, vyötärölle hieman muotoa tehden. Vyötäröllä raitaresori. Ja topin helmassa, mitäs muutakaan kuin pitsiä. 


Ryppyjä ei sivuilla ole, vaikka siltä näyttää. Topista tuli vain "hieman" tiukka...

Sopii muuten parhaiten ehkä farkkujen kanssa (oranssi farkku Emeli Design), näin myös pitsi pääsee esille. 



Kestovaippakaupassa on muuten ale monissa kankaissa (käykää kurkkaamassa tästä). Mm. nämä kankaat löytyvät sieltä ja alessa on myös raidat, voihan raita ;) ....

Aurinkoisia ja lämpimiä kesäpäiviä :)

-Ja hei, mitä siihen mun omaan haasteeseen tulee, etenee se nyt vain ajatuksissa... Lähdemme viikonlopuksi reissuun ja palaan vasta reilun viikon kuluttua. Valitettavasti haastetyö jää odottamaan sinne saakka. En ole sitä kuitenkaan unohtanut, vaikka "muotolaskos" mua vähän liikaa jännittääkin-