torstai 5. syyskuuta 2013

Vastaus omaan haasteeseen


En tiedä, muistaako tätä enää kukaan muu kuin minä. Keksin itselleni ihmeellisen haasteen kesäkuussa (täällä), missä annoin lukijoideni keksiä minulle viisi eri asiaa, mitkä toteutan vaatesetissä. 

Annukka ehti heittää haasteeseen adjektiivin VASTAKOHTA
Pikkuakka keksi minun kiusakseni kohdan MUOTOLASKOS
Julia "määräsi" yhdistämään KAKSI ERI KUOSIA samaan vaatteeseen
Katja toivoi minun EKOILEVAN
Ja hyvä ystäväni Anne (matikkanero) keksi kaksi: ERIKOINEN PÄÄNTIE JA HAUSKAT HIHANSUUT

Toisin sanoen haaste muotoitui kuuden kohdan haasteeksi. Ja olen kuulkaa monena iltana onnitellut itseäni tästä älynväläyksestä ;). Ajatukset vaihtuivat takista paitaan ja hameeseen, housuihin ja moneen muuhun. Tutor yritti parhaansa mukaan auttaa kantamalla minulle omia vanhoja kankaitaan, jotta edes yksi kohta toteutuisi. Mutta ei, mikään ei oikein lähtenyt.

Kunnes sitten Pehemiälle tuli tätä musta-valkoista palloneulosta ja solmu alkoi aueta. Kamomillaheppaneulos Majapuulta ja nepparit Kestovaippakaupasta. Perinteisen ja turvallisen kaavan ja vaatteen avulla valmistui tämäkin tehtävä ja lopputuloksena on neppareilla edestä aukeava tunika. (Olen pahoillani, jos odotitte jotain mullistavaa ;)) Jalassa leggarit pitsilahkeilla, mutta niitä ei tarvitse nyt tässä kohdassa ajatella. 



Tunikan vastakohta on musta-valkoisuus, myös kankaan kuviointien muodoista löytyy mun kriteereillä vastakohta pyöreästä pallosta ja suorasta raidasta. Hyväksytäänkö?

Muotolaskokset, murheenkryynit ;), löytyvät selkäpuolelta muotoa tuomasta. Levensin helmaa reilusti ja tein laskokset niin, ettei tule kuitenkaan ihan teltta. Joku ammattilainen saattaisi näille laskoksille tuhahtaa, mutta niiden tuoma "pykälä" tuo tunikaan lisää pallomaisuutta. Hyväksytäänkö?

Ja Julia, kuoseja on kolme, jee!!! Pallo, raita ja Kamomillaheppa. Hyväksytäänkö?

Tunikan ekoilu löytyy hupusta, minkä vuori on miehen vanhasta paidasta leikattu. Pakko tunnustaa, että paita oli vanha, mutta melko käyttämätön... Hyväksytäänkö?

Ja Anne, mieheni sanoja lainatakseni, totean "jopas, on ainakin erikoinen". Pääntiellä pitsiä ja toiselle olkapäälle ristiin menevä huppu/kaulus/niiden sekoitus, hihansuissa aukot ja jälleen pitsiä. Hyväksytäänkö?


Melkoinen viritelmä, etten sanoisi. Mutta on kuulkaa ollut hauskaa, ajoittain jopa ahdistavaa ajatella tätä asiaa. Mutta se mitä luvataan, se myös pidetään, vaikka aikataulu "hieman" venähtikin. 

Kuvat jälleen Jussin, olen näistä niin onnellinen.

Ja pikku akka, en kanna sinulle kaunaa, mutta tuo muotolaskos oli kyllä paha ;).....

Kuka haastaa itsensä seuraavaksi? 

27 kommenttia:

  1. Ajattelin, että vähän haastetta kehään. :D Olenkin vähän ootastellut, että milloinkahan se muotolaskos sieltä tulee. Nyt! Selvitit haasteen hienosti. Hyväksytään! Reippaan oloinen käyttövaate. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja voisin haastaa itseni, mutta kun työt niin kovasti hidastaa tällä hetkellä tätä harrastusta, niin en rohkene.

      Poista
    2. KÄyttövaate pitää paikkaansa... mä en oikein viitsi tehdä muuta kuin niitä :)

      Poista
  2. No melkoinen saavutus, hyvä sinä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas ajattelen, että ei mikään saavutus, kun aina menen samoilla kaavoilla. Mutta ihanaa, jos joku muu ajattelee toisin :)

      Poista
  3. Huikean hieno! wau! Niin mistäs se kaava olikaan..? tai se, mihin oot näitä muutoksia tehnyt? Vai onko kokonaan ihan oma? Mulle kans! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, sori, mä unohdan nykyisin aina. Kaava on Onion 2035 hyvin pienillä muutoksilla. Myös perusraglan käy mainiosti...

      Poista
  4. Tästä tuli kyllä ihan huikea! (: Ja vieläpä kolme kuosia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mutta lasketko sä palloja ja raitaa edes kuosiksi...

      Poista
  5. tää on tosi huikean makea, ihana :) malli myös :)

    VastaaPoista
  6. UPEA! Siis aivan mahtava ja miten kekseliäs! Tykkään todellakin tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva, että te tykkäätte :). Mä kuvittelin, että kaikki ajattelee "apua, mikä härpäke"....

      Poista
  7. Sä olet muikea ja huikea <3 ihana! Hyväksyn ehdottomasti hihansuut sekä pääntien - ei olisi voinut erikoisempaa tai hassumpaa olla ;) Mutta kuitenkin NIIIIIN UPEA, TYYLIKÄS ja MAHTAVA! Hyvin selvisit haasteesta. Innolla kyttään nyt, josko uutta haastetta tänne tulisi, johon voisi matemaattiset kykynsä suunnata :D Kiitos, anteeksi ja onnea - upeaa työtä!!

    VastaaPoista
  8. Ja Jussin kuville ekstrahymiö :) Ovat mahtavia! Ja nuo tekeleesi loistavat (mallin kera, totta kai!) niissä!!

    VastaaPoista
  9. Aikas säpäkkä :)

    VastaaPoista
  10. No HYVÄKSYTÄÄN! Mahtava! Uskaltaiskohan sitä haastaa itsensä...? Stressaisin varmaan ihan hulluna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, Annukka, Annukka... Todellakin! Ois kiva! :)

      Poista
  11. Pystyisitköhän laittamaan tämän Majapuun faceen? Noilla reunaehdoilla olisi itseltä jäänyt tekemättä. Upea.

    VastaaPoista
  12. Ihan mielettömän hauska! Ja mainiota, että sait yhdistettyä haasteita yhteen vaatteeseen. :)

    VastaaPoista