tiistai 30. heinäkuuta 2013

Team Kiukkupyllyt :)




Onko kellään muulla koskaan tunnetta, että tekisi mieli kiukutella kuten pikkulapset. Heittäytyä maahan, potkia, kiljua ja huutaa niin että koko maailma raikaa. Ja sitten muutaman sekunnin kuluttua luovuttaa aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. 

Me kiukutellaan ja meitä kiukuttaa :). Nyt me keksittiin kiukkuilullemme näkyvä todiste, jonka jokainen voi huomata ja ottaa tarvittaessa etäisyyttä ;). 

Julia teki meille kiukkupyllystä paidat, pipot ja tähdestä huivit ;). Mä kaveriksi farkkuhameet, mitkä tuovat aikuista kontrastia (?) kiukutteleville paidoille. 



Ajatus kiukkuilun kertomisesta tämän paidan avulla ei ole kuitenkaan aivan aukoton, koska paidasta on tullut lemppari ja käytän sitä aina pesukonereissun jälkeen. Kiukkuilenko siis aina?





Hameiden joustofarkku EK:sta, huikeat dimangi -vetoketjut Karnaluksista. Kaava lasten OB, muistaakseni 4/2012 (tarkistan). 



Niin hauskaa ja kallisarvoista.

Meidän piti mennä ulos syömään ja istuskelemaan terassille. Joku tuossa etukäteen jo aprikoi tämän suunnitelman onnistumista. Ja eihän se onnistunut. Me syötiin hyvin kotona, juteltiin ja kirmattiin ullakolle. Ja oli ihanaa. Meillä on aina; Ompelevat Ystävykset, Team Kiukkupyllyt <3.

Toinen tarina tästä viikonlopusta blogissa Miiinullekko










8 kommenttia: