tiistai 6. marraskuuta 2012

Yrityksiä ja erehdyksiä

Talvi tulee ja lapset tarvitsevat lämmintä ylleen. Yritin tehdä pojille pipoja, mutta "hieman" huonolla menestyksellä. Vanhemmalle liian pieni ja nuoremmalle liian suuri, joku rohkenisi ehkä väittää, ettei mikään onnistunut. Minä jatkan ihmettelyäni, että miten pipojen teko voi olla minulle niin hankalaa, en ymmärrä. 

Poikien kypärämyssyt tein Ottobren ilmaiskaavalla. Kaava on mielestäni tosi hyvä ja kankaat tietysti mitä ihanimpia. Ottobren Murveinik-kaavalla tein ruskean lipallisen kääntöpipon ja kaverin tytölle tarkoitetun pinkin unelman. No, tässäkään kohdassa ei mennyt ihan nappiin, molemmat liian pieniä ja muutenkin kaava on hieman hassu. No, pääasia että yrittää, mutta lopetan hetkeksi pipojen tekemisen :)!


 Kuten moni ystävistäni on jo nähnyt, hyllyni norkuvat oransseja ja ruskeita kankaita. Pipofiaskon jälkeen  päätin tehdä itselleni ihan peruspaidan kauniista Royal-tuotteen linnunrata -kankaasta ja saada edes hitusen itseluottamusta takaisin ompeluun. Kaava löytyy joka tyypin kaavakirjasta ja on hyvä ilman muokkauksia. Lisäksi tein omasta kaavasta ystävälle pienen suloisen autopaidan.


Miehelleni tein hänen toiveidensa mukaan hupparin tiikerivelourista, sinapin värisillä resoreilla ja hupulla varustettuna. Vauhdikasta saumurointia ja paita oli hetkessä valmis! Ja rohkenen väittää, että ei löydy joka mieheltä tämänkaltaista paitaa. Nähtäväksi jää, tuleeko tämä käyttöön, vai hyväksi vitsiksi vaatekaapin perukoille. Myöhemmin teen pojille vaatteet samasta kankaasta ja sitten voi meidän perheen tiikerit lähteä yhdessä vaikka minne!


Viikonloppuna järjestimme ystävien kanssa uusien asioiden viikonlopun ja opetimme toisillemme kuvansiirtoa, krakelointia sekä vaateompelua. Tytöt tekivät itselleen ihan huikeat paidat ja pipot. Ja mitään en auttanut, en edes peittarilla tehtyjä päänteitä/hihansuita. Toivon ompelukärpäsen purreen myös ystäviäni ja saamme tämänkaltaisia viikonloppuja lisää, oli se vaan niin mukavaa.


Näitä tekeleitä kuvatessa huomasin, että vaatteiden valokuvaus ei ole todellakaan helppoa. Tai kyllähän sitä kuvia napsii, mutta eivät ne kyllä näytä miltään. Seuraava missio on siis opetella vihdoin käyttämään kameraa ja ottamaan vaatteiden arvioisia kuvia.

8 kommenttia:

  1. Upea on blogi <3 , kauniita ja komeita vaatteet sekä hyviä on myös valokuvat! Ilo katsella ja lukea(kin)! Lisää päivityksiä, jos vain ompelukoneen surinalta ehdit ;) Niin ja tämä fani olisi innokas myös tulemaan viikonlopun viettoon. Mitäköhän erikoistaitoa minä voisin sinulle opettaa vähän niin kuin vaihtarina...? t. Anne 6 km:n päästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja koska tahansa voidaan viettää viikonloppua ja taidat itsekin tietää, mitä voit mulle opettaa :)

      Poista
    2. Ruoanlaittoa? :D <3

      Poista
  2. Ihana blogi! Ehkä joskus tänne pohjolan perukoillekin saattaa eksyä Ommellisen vaateita :) Tilaajana minä! Terkkuja koko perheelle! T. Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti! Sain just ihania merinovillaisia kankaita ja ne sopisivat pohjolan perukoille kuin nenä päähän!

      Poista
  3. Hienoa hienoa!!! Upea on erityisesti tiikerihuppari :) Carita.

    VastaaPoista
  4. Oliks vesku kade :)! Huppari sun raglan t-paidasta mokattu!

    VastaaPoista
  5. No arvaa vaan, tiikerihupparia ei oo ihan joka pojalla :) Se on hieno!!!

    VastaaPoista