torstai 27. kesäkuuta 2013

Pienen pieniä haalareita ja paljon puhetta

Lisää vauvoja ystäville :), JEE!



Tämä kirjoitus sisältää tarinan.  Tarinan, missä on pari kirosanaa matkan varrella, mutta kuitenkin varsin onnelllinen loppu. Oletko valmis? Tätä voi kutsua myös vuodatukseksi.

Mulla on ollut ompelun kanssa hyvä flow. Viimeaikoina siihen on kuitenkin tullut vähän ryppyjä, koska koneet ovat takunneet. Olen putsannut, vaihtanut sadat neulat, säätänyt, tehnyt koneiden edessä kuperkeikkoja. Kerran jopa melkein niille jutellut. Toissailtana ystäväni vauvalle "tervetuloa maailmaan" -pukua tehdessäni päätin lopettaa tämän itseni kiusaamisen ja soittaa heti aamusta Martille. 

Soitin, vein koneet ja sain ne mitä pikimmin jo poiskin. Jotain se Martti niille teki, vaikka muka vain putsasi, öljysi ja teroitti. Tähän saakka olen pitänyt "saumurin tikin ei pitäisi näkyä oikealle puolelle" -lausetta urbaanina legendana, mutta se kumoutui tänään. Tikki joustaa, on tasaista ja kone pitää suloista hurinaa. Myös ratkoja pysyi rasiassaan ja itsellä hyvä mieli, se kuuluisa täydellinen flow palasi. Tämä oli siis se onnellinen loppu, jos joku ei tajunnut ;). 

Ja tarinan opetus: Me saamme tästä ompelusta terapiaa ja omaa aikaa. Kannattaa antaa sitä myös koneille. Ja kyllähän sitä itsekin paljoon hellällä huolenpidolla pystyy, mutta huolto silloin tällöin ei ole pahitteeksi. Ne ihmiset sen homman todella osaa. (Osaanhan minäkin kasvattaa lapsia, koska olen erityisluokanopettaja. Vai osaanko? En ainakaan omiani....)

No niin, nyt loppui vuodatus. Tiedättepähän tämänkin :)

Ystävälleni syntyi esikoinen ja pitihän prinssin puku saada. Kaava tuttu Kirahvi (OB 1/2013), koko 56. Pallojoustofrotee Metsolasta ja kalastaja-trikoo sekä raitaresori Pehemiältä.  Pieni peitto ja tuttinauha samaan sävyyn. Tämä puku sisältää tekovaiheessa ne kirosanat ja pakettia ojentaessani lupasinkin korjata kaikki rikkoutuvat joustamattomat saumat. Tykkäsivät silti <3!

 


Ja sama tarina tämän setin kanssa: Ystävälleni syntyi esikoinen ja pitihän prinssin puku saada. Kaavat samat kuin edellisessä, koko tosin jo suurempi 68. Onni ja Ilona -joustofrotee Royal-tuotteelta, neulokset ja resorit Pehemiältä/Majapuulta. Tuttinauha tällä kertaa hieman rajumpi hellästi hymyilevän froteen rinnalle. (Peitto ommeltu ennen huoltoa, siksi mutkittelee paaaaljoooon.)



Niin ja joku saattoi jäädä pohtimaan kuka ihme se Martti on. Hän on Keski-Suomen alueen luottomies myynnin ja huollon saralla :). Nettisivut löytyy täältä ja facebookista täältä. Käykäähän tykkäämässä :).

Ja ei tämä, ei ole maksettu mainos. Martti ei tiedä tästä, enkä aio kertoakaan. Hyvää fiilistäni ei lainkaan vähennä se, että koneeni kannettiin jälleen autoon. Pakko myöntää, että taisin näyttää apua tarvitsevalta, koska neljä 2-5 vuotiasta lasta huusi kilpaa autoon jätettyyn itkuhälyttimeen. He saivat myös auton hälyttimen soimaan kolme kertaa liikkeessä oloni aikana. Niin, mulla aina tapahtuu, mutta pitihän koneet hakea. Jotain priorisointia ;)!

Vitsit, että on hyvä mieli. Ei tekis ollenkaan mieli mennä nukkumaan, mutta kai sitä tällä kellonlyömällä jo pitäis.... Julkaisen vasta aamulla, niin ette saa tietää, moneltako tätä vuodatusta kirjoitin :)

Hyvää mieltä kaikille, ootte <3!


10 kommenttia:

  1. Voi sinua Liisa (: ihania vauva-ompeluksia <3

    VastaaPoista
  2. Onpa kivoja! Minunkin on pitänyt... ja pitänyt... ja pitäisi edelleen viedä saumurini huoltoon. Ompelukone on onneksi vasta kuutisen kuukautta vanha, mutta saumurini on palvellut - välillä lujastikin - kohta puolitoista vuotta. Ja pitää hirveätä meteliä. Mutta kun se raha... Jos sitä seuraavana rahapäivänä voisi sen rakkineen viedä huoltoon :))

    VastaaPoista
  3. Ihania haalareita. Ja tiedän todellakin tunteen. Mun saumuri oli takunnut jo monta kuukautta ja käynyt kerran jopa huollossakin, kunnes "raaskin" viedä sen merkkihuoltoon. Olin jo ajatellut, ettei koneesta tule kalua, mutta nyt (tai ainakin hetken, ihan kuin taas alkaisi takuta) se surrasi paremmin kuin uutena! Kyllä se tunne on mahtava! Kuten koneiden takutessa tunne on kamala.

    VastaaPoista
  4. Haha!! Mahtava postaus ja aivan syötävän suloisia vauvalahjoja!!! Taidat olla melkoinen ystävä!! :) Täytyis varmaan käyttää omiakin koneita jo huollossa, jos sieltä sais samalla sitä flowta matkaan? ;)

    VastaaPoista
  5. Ihania! Varmasti mieluisia lahjoja :)

    VastaaPoista
  6. Ihmeellistä! Martille taidan minäkin viedä kohta omat koneeni (ennen kuin se huono tikki ehtii tulla), tosin mulla ei mitään flowta tällä hetkellä ole. Se oli se mekkoviikko-flow mulla. Olet tosi taitava yhdistelemään eri kuoseja, miten tuleekin nättiä!

    VastaaPoista
  7. Liisa olen niin samaa mieltä Martti on ihana ja ihan paras palvelu ikinä!Eksyin Jämsän putiikkiin talvella hurahdettuani sinun ansiosta ompelun salaiseen maailmaan. Etsin omaan ompelukoneeseen vetoketjun paininjalkaa ja koska kone on aika vanha ei sopivaa ihan noin vain löytynytkään. Hänelle soitettiin, kun oli toisaalla ja hän tuli tuossa tuokiossa paikalle. Kaivoi minulle kätköistään paininjalan ja lupasi, että saan tuoda toki takaisin mikäli ei sovikaan. Se sopi! Ei mennyt kauaa niin kävin taas ostoksilla neppipihtien ja vetoketjujen ym perässä...sinne on ihana mennä ja saada niin hyvää ja asiantuntevaa palvelua :)

    VastaaPoista
  8. Piti vielä sanoman, että kauniita ovat jälleen kerran vauva lahjat :)

    VastaaPoista
  9. Mikäli ollaan samassa Martissa, niin minä ostin hältä saumurin ja hyvin on pelittänyt. Ja aivan älyttömän ihania haalareita. Pari kaveria odottaa lasta ja oon miettinyt et mitä tekisin tervetuliaispakettiin. Ihana idea tuollanen kokonainen setti, saaja varmasti ilahtuu! :)

    Ja juu jostain blogista löysin blogiisi. Mielenkiinto heräsi, kun ollaan samalta suunnalta :)

    VastaaPoista
  10. Takkuinen taival, mutta lopputulokset hienoja :) Nautihan surruuttelusta :)

    VastaaPoista